Tahmea metsän kulta: Kuusenpihka

Pihka on kaikille tuttu, hyväntuoksuinen, mutta tahmeudessaan hankala aine, joka takertuu tiukasti varomattoman kuuseen kurkottelijan sormiin. Se on muun muassa eteerisistä öljyistä ja hartseista muodostuva seos, jota erityisesti mänty ja kuusi erittävät suojatakseen solukoitaan taudeilta ja tuholaisilta. Sekä kuusen että männyn pihkaa kerätään, mutta tehty tutkimus on toistaiseksi keskittynyt enemmän kuusenpihkaan. Pihkaa on käytetty perinteisesti

Puusta pääsee pidemmälle – Kotimaiselle leikkohavulle riittäisi kysyntää, mutta missä on tarjonta?

Kuusipuun uskolliset lehvät tuoksuineen ovat lähtemätön osa suomalaista juhlaa ja arkea. Ikivihreät havut tuovat vehreyttä kaamoksen keskelle koristaen niin julkisia kuin yksityisiäkin tiloja, sisällä ja ulkona. Havukoristeet mielletään perinteisen suomalaisiksi, mutta moniko tietää, että niiden raaka-aine on harvoin kotimaista? Kysynnästä huolimatta kotimaisia havunviljelijöitä on tällä hetkellä harvassa.  Suurin osa tukuista ostettavista havuista on tuotu tänne

Uskalla kurottaa kuuseen: luonnontuotteilla lisäansiota metsänomistajalle

Alkukesästä raikkaanvihreinä pullottavat kuusenkerkät ovat saaneet kerääjät liikkeelle, ja keruuta helpottavat uudet innovaatiot tulevat varmasti lisäämään keruumääriä tulevina vuosina. Kuusenkerkkien lisäksi metsästä on kerättävissä muun muassa pihkaa, mahlaa ja nuorenmännynkuorta monien muiden raaka-aineiden ohella. Viime aikoina luonnontuoteala on herättänyt Suomessa kasvavaa kiinnostusta, mikä tarjoaa metsänomistajille uusia mahdollisuuksia lisäansioihin. Metsään ei kuitenkaan kannata lähteä suin päin

Lusto metsävarainhoito

Sinun metsäsi ehdoilla